Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidä oli tarkoitus startata maanantaina aamulla kohti pohjoista. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että yksi ”lepopäivä” olisi tarpeen. Siispä laskeskelimme matkapäiviä ja päätimme jäädä vielä yhdeksi päiväksi Budapestiin. Ammu käytettiin koirien lenkittämiseen ja agilityn jumppasarjojen tekemiseen. Koska säätila näytti kohtuulliselta, lähdimme reippaasti vielä tutustumaan kaupunkiin. Linnojen alueeseen tutustuminen kannatti, ne olivat todella hienoja. Parin tunnin kävelyn jälkeen päätimme ansainneemme kahvit ihanan kakun kera ja sitten olikin aika palata leiriin. Nettisurffailua, auton siivoamista ja huoltoa matkaa varten, pientä lenkkeilyä ja koirien treenaamista. Harkintaa matkareitistä ja lopulta illallinen campingin ravintolassa. Gulassia ja pihviä unkarilaisittain. Koko ravintolassa kaikki oli big family, jotka saattoivat maksaa tomorrow kunhan vain tulivat ja eat and drink. Hieno luottamus ihmiseen! Hyvää ja ravitsevaa – mitäpä muuta voisi toivoa. Näillä eväillä on hyvä käydä mahan viereen maata.