Tämä olikin sitten sellainen outo juttu … koskaan aikaisemmin Zicillä ei ole ollut välipäivää ennen finaalia. Piti oikein miettiä ja konsultoida Turkuakin, että miten päivä pitäisi ohjelmoida, jotta se mahdollisimman hyvin tukisi sunnuntain finaalissa kisaamista. Hyvät suunnitelmat punottiinkin sitten Lentsun kanssa ja Tarjan turvallinen olotila jatkui. Päivä meni suorituksia katsellessa, jääkaappia täyttäessä ja koiria kävelytellessä. Säätila alkoi uhkaavasti lämmetä ja ilmiselvää oli jo lauantaina, että sunnuntain finaali kisataan kovassa helteessä.

Lauantaipäivän hienot suomalaissuoritukset perjantaisten lisäksi tuottivat Suomen joukkueelle MM-hopeaa. Kultaa voitti Norjan joukkue ja pronssi meni Tsekeille. Yksilömitaleista taisteltaisiin siis sitten sunnuntaina.

Kisapäivän päätteeksi arvottiin sunnuntain lähtöjärjestykset ja Tarja sai numeron 12. Startti siis tapahtuisi todella kuumassa helteessä. Lisämausteena oli vielä lähtönumero Tammiksalun Annen ja Rikan vieressä, joten jännitettävää aamun paikallaoloihin toi lama-käskyn käyttö eri tilanteissa. Edellisen kerran Hyvinkäällä Zici oli aivan hämmentynyt kun paikalla makuussa kuuli Annen suusta lama-käskyn ja Zicin p-olo alkaa lig-käskyllä. Niinpä Anne ja Tarja vielä illan koittaessa treenailivat käskyjen erottelua Gödöllön kisakentällä. Jotta treenit ei olisi loppuneet ihan tähän, pääsi Tico tekemään omat pujottelutreeninsä, ja Spotti ja Szep tokotreeninsä. Nukkumaan käytiin hyvissä ajoin, jotta aamun finaali voitaisiin aloittaa virkeänä.

Tunnelmaa kisapaikkaan toi koirien Frisbeen maailmancupin kilpailut. TIcolla oli kova homma koko päivän vahtia lentäviä kiekkoja. Ilmankos Suomi-poika olikin illalla ihan puhki!